“Jokainen lapsi voi olla fyysisesti loistava”. Näin sanoi
Glenn Doman, joka on omistanut elämänsä lasten hermoston kehittymisen
tutkimiselle, alkuperäisenä motivaationaan auttaa aivovammaisia lapsia. 1940-luvulla
hän perusti organisaation nimeltä The Institutes for The Achievement of Human
Potential, jonka tutkimuksen tärkein tuote on ollut löytää linkki fyysisen
aktiivisuuden ja fyysisen kapasiteetin sekä älykkyyden välillä.
Kaikki tämä vuosikymmenien tutkimustyö johti hyvin
yksinkertaiseen päätelmään; oikein suunniteltu harjoitteluohjelma (suurine
harjoitusmäärineen) vaikuttaa suurilta osin lapsen hermoston kehittymiseen.
Tämä tuskin on yllätys kenellekään, mutta monelle ”ohjelman” intensiteetti
varmasti on. Ainakin jos mietitään, miten paljon keskiarvolapsi liikkuu
länsimaisessa kulttuurissa 2000-luvulla.
Harjoittelu alkaa heti kun lapsi on syntynyt. Ja heti
ensimmäisenä haluan kertoa, että kyse ei ole HARJOITTELUSTA vaan aivan
luonnollisesta liikkumisesta. Homman juju on siinä, että lapselle annetaan
mahdollisimman paljon mahdollisuuksia liikkua. Esimerkiksi, vauvaa tulisi aina
pitää mahallaan eikä selällään, jolloin raajojen liikkeistä tulee mielekkäitä
sen sijaan, että vauva vain heiluttelisi niitä ilmassa. Pikkuhiljaa vauva
oppii, että raajoja liikuttamalla saa jotain aikaiseksi; pääsee etenemään,
vaikkakin vain sentin kerrallaan aluksi. Näin opitaan ryömimään. Herra Domanin
mukaan selällään oleva vauva on väärin päin avuttomassa tilassa, eikä raajojen
liikuttelu ole mielekästä.
Kun vauvaa pidetään jatkuvasti mahallaan, oppii hän
keskivertoa (lue: liikkumattomampaa) nopeammin ryömimään, koska saa enemmän
toistoja ja mahdollisuuksia oppia,
mitä raajojen liikuttelusta alustaa vastaan tapahtuu. Sen jälkeen annetaan
mahdollisimman paljon mahdollisuuksia ryömiä, mikä johtaa nopeampaan
konttaamisen oppimiseen, sama idea pätee kävelemiseen, roikkumiseen jne. Kun
lapsi saa enemmän mahdollisuuksia oppia fyysisen tekemisen kautta, hän
harjoittaa sekä lihaksiaan että aivojaan, mikä tarkoittaa hermoston harjoittamista,
mikä taas tarkoittaa taitavampia ja fiksumpia lapsia! Yksinkertaista, eikö?
Miksi emme kaikki sitten tarjoa näitä mahdollisuuksia lapsillemme, haluammehan
heille parasta?
Siinä ideologia erittäin lyhyesti, kehotan kaikkia
tutustumaan tarkemmin The Institutes for The Achievement of Human Potential ja
The Evan Thomas Instituten toimintaan ja kirjallisuuteen. Minua jäi
kiinnostamaan yllä oleva kysymys. Me valmentajat olemme jo pitkään nurisseet
keskenämme siitä, kuinka lasten urheilussa määrä ja laatu eivät ole
tarvittavalla tasolla, jotta tuottaisimme huippuja. Lapset tuodaan autolla
tunnin harjoituksiin, joissa he saavat pahimmillaan vain noin 20 toistoa ja 20
aktiivista minuuttia. Sitten heidät haetaan autolla kotiin leikkimään
sisätiloissa. Tämä on kauhuskenaario, joka on valitettavan usein todellisuutta.
Ja tästä tilanteesta ja sen muuttamisestahan voitaisiin keskustella
tuntikausia…
Minun mielestäni tämä ajatus siitä, että lapsen hermostoa
aletaan aktiivisesti kehittää liikkumisen avulla heti syntymästä, ansaitsisi
enemmän huomiota. Itse asiassa en ole edes törmännyt tällaiseen ideologiaan
tällaisessa mittakaavassa aikaisemmin. Suurin vaatimus fyysisesti älykkäiden lasten luomiseksi on vanhempien oma
aktiivisuus. Liikkumismahdollisuuksien tarjoaminen sen sijaan, että lasta
pidetään paikoillaan sittereissä ynnä muissa, tarkoittaa sitä, että myös
vanhemman pitää olla aktiivisempi. Uusien taitojen opettamisen opettelu – ja
sitten sen keskivertoa aikaisemmin
nopeamman ja ketterämmän ja fiksumman kaitseminen – vaatii paljon aikaa,
energiaa ja sitoutumista.
En kuulu niihin vanhempiin, jotka sitovat
riisipusseja vauvojen jalkoihin. Olen vain todella ihmeissäni siitä, miksi
aikainen liikkuminen saa niin vähän huomiota. Jos me todella tahdomme taitavia
nuoria urheilijoita, eikö yleistaitojen harjoittaminen kannattaisi aloittaa
heti kun mahdollista (mikä on ihmiselle täysin luonnollista – liikkumattomuus
ei ole), eikä vasta sitten, kun lasta kuskataan ensimmäisiin ohjattuihin
harjoituksiin tai kun ”oikea herkkyyskausi” koittaa. Enemmän toistoja ->
paremmat taidot, aikaisempi aloitus -> mahdollistaa enemmän toistoja.
”All
children can be physically superb” said Glenn Doman who started studying children’s
nervous systems after World War II in order to help brain injured children. He
is the founder of The Institutes for The Achievement of Human Potential that today
sums up their studies to help all children use their full potential by showing
a link between physical activity and physical capability and intelligence.
All these
decades of studying lead to a very simple finding; a properly designed physical
program (and large amounts of exercise) has a great impact on the child´s
nervous system. I’m sure that this is no surprise to anyone, but as one starts
to study this particular program, the intensity of it might seem surprising. At
least if we look at how things are done, on average, in the modern western
world.
Exercising
starts the minute the baby is born, and let’s remember this is not EXERCISING,
just moving naturally.
The idea is that the child is given the largest amount
of possibilities to learn how to move. For example, the baby is put in a prone
position rather than supine thus giving a reason for moving legs and arms. The
reason is to learn how to crawl. According to Mr. Doman, a baby spending most
of his or hers time on their back is spending his or her time upside down in a
helpless state, not being able to do anything useful with his or her limbs,
just waiving them around.
When the
baby is turned the right way up, on the belly, he or she has the possibility to
actually learn how to use their limbs for something with a meaning; getting
around. Of course, it does not happen in a day, but all these babies have
learnt to crawl before average age. And after that, they are given mas many
possibilities as possible to crawl around thus they learn to creep faster than
more immobile children. And the same idea applies to learning how to walk and
brachiate and so on. More opportunities to learn how to move means working both
the muscles and the brain means developing the nervous system means more
physically capable and intelligent kids! Simple, right? So why don’t we all do
it like this, don´t we all want the best for our children?
That is the
short of it, everyone can get familiar with The Institutes for The Achievement
of Human Potential and The Evan Thomas Institute, and Mr. Domans litterature. I
am very interested in the question above. Among us coaches there has been a lot
of conversation about the quality and actual quantity of exercise in kids´
sport activities. Parents drive them to practise, which lasts for an hour, and
during that hour one child gets maybe 20 repetitions in 20 minutes of actually
active time. Then the kids ride back home in a car and go play videogames etc.
This is the worst case scenario, but unfortunately very, very common. And from
here we could go on for hours about how to improve the system to get those
elite athletes…
This idea
of starting to boost your child’s nervous system the day he or she is born by
constantly providing possibilities to exercise was new to me and I think it
deserves a lot more attention than it is getting at the moment. The major
requirement for making our kids more physically
intelligent is parental activity. Providing those opportunities instead of
sitting the kids in carriers or playpens means being more active yourself.
Learning how to teach your child new skills and then watching after them as
they get faster and more agile (and smarter) earlier than average takes a lot
of energy and commitment.
Don’t get
me confused with those parents who tie little bags of rice on their babies’
feet, I am just wondering why early mobility is not getting more attention. If
we really want skilful young athletes, shouldn’t we start thinking about it as early
as possible (which is natural for a human being – immobility is not) instead of
when we take the child to their first actual hobby or when they hit the “right
age”? More repetitions leads to better skills, earlier start allows more
repetitions.
Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti