maanantai 15. heinäkuuta 2013

Loppuvuodesta syntyneet




Valitettava yksityiskohta urheilujärjestelmässämme on liiallinen keskittyminen lasten ja nuorten syntymävuoteen. Tiedämme, että nuorten biologinen ikä saattaa vaihdella monella vuodella, jolloin ns. varhain kehittyneet pystyvät nuorten sarjoissa dominoimaan fyysisillä ominaisuuksillaan. Silti järjestämme entisestään tukee tätä vääristymää. Valmentajat tietävät tämän, mutta silti halu pärjätä nuorten sarjoissa voittaa usein ja näihin varhain kehittyneisiin panostetaan valmennuksessa enemmän. 

Asia ei ainoastaan näy seuratason valmennuksessa, vaan valitettava tosiasia on, että myös maajoukkuetoiminta tukee tätä samaa potentiaalin hukkausta, mihin meillä ei pienenä urheilumaana olisi varaa. Ryhmiin pääsee enemmän alkuvuodesta syntyneitä, mutta ennen kaikkea ne lahjakkaat myöhemmin kehittyvät eivät pääse samanlaiseen valmennusympäristöön, missä sopivan haastavan keskinäisen kilpailun positiiviset edut vaikuttaisivat, monet eri valmentajat opettaisivat heitä ja he saisivat kansainvälistä kilpailukokemusta. Näitä seikkoja vaikuttavampi asia on varmasti kuitenkin se, että nuori muodostaa jo varhain helposti mielikuvan itsestään urheilijana. Sellaisen joka ei ole niin hyvä, verrattuna muihin samanikäisiin. Hän ei välttämättä tiedä biologisen iän merkityksestä, eikä osaa ajatella sillä olevan niin suurta merkitystä. Eikä hän sitä kyllä omaksukaan lapsena, jos valmentaja alkaa siitä kummallisin termein höpöttämään. 

Eteneminen omaan tahtiin voi olla harjoittelun osalta helpompi toteuttaa yksilölajeissa, mutta tämä sama onnistumisten puute saattaa syödä nuorta myös siellä, jos valmentaja ei kykene oikealla tavalla kertomaan palautetta siitä, missä todellisuudessa on kyse. Pelkästään sen asian läpisaaminen, että voittamisella ei ole merkitystä, ei ole hyvä asia, se saattaa itse asiassa tehdä haittaakin. Kyllä kilpaurheilussa on voittamisella väliä, mutta lapsena se, että olisit paras tuloslistoissa, ei ole vielä niin tärkeää, kuin se että pyrit kehittymään omaan järkevään tahtiin mahdollisimman hyvin ja ottamaan voittoja kilpakumppaneiden lisäksi omasta itsestäsi. Tärkeintä on siis saada urheilija oikeasti näkemään tosiasiat, keskittymään minäsuuntautuneen valmennusympäristön sijasta tehtäväsuuntautuneeseen, missä omaa kehitystä tarkkaillaan enemmän suhteessa omaan itseensä, ei niin paljoa suhteessa toisiin. Lapsilla ja nuorilla myös se, kuinka suuri osa tekemisestä on varsinaisia kilpailuja/pelejä (en tarkoita harjoituksissa tapahtuvia kisailuja yms. ne on hyviä osaavan valmentajan hallinnassa) kannattaisi joskus tarkastella valmentajien uudestaan. Lapsille harjoittelu on kehittävämpää ja valmentajan on helpompi saada hallittua lapsen positiivisen itsetunnon muodostumista, koska nuori osaa antaa itselleen rajuakin omatoimista palautetta, joka voi kuitenkin olla vääristynyt.

Näillä asioilla on vaikutusta. On tutkimustietoa, että alkuvuodesta syntyneitä on Australian jalkapallon ammattilaissarjoissa enemmän kuin loppuvuodesta syntyneitä (Barnett & Dobson 2010). Australiassa urheilujärjestelmä on hieman erilainen, mutta tutkimustieto on huomionarvoinen myös Suomessa. Alkuvuodesta syntyneillä ja loppuvuodesta syntyneillä nuorilla jalkapalloilijoilla on eroa fyysisessä suorituskyvyssä ja psyykkisissä ominaisuuksissa, viitaten eri kehitysasteeseen (Bliss & Brickley 2011). Tämä eri tahtiin kehittyneiden tunkeminen samaan purkkiin ei näy pelkästään urheilussa, sillä loppuvuodesta syntyneillä on vaikeampaa menestyä myös koulussa (MacPherson 2007) ja heille annetaan enemmän ADHD diagnooseja (Morrow ym. 2012).

Tämä kirjoitus on tarkoitettu ajatuksen herättäjäksi ja muistutukseksi valmennuksessa toimiville. Tässä jotain mietittäviä ratkaisuehdotuksia itseltäni:

-          - Mieti onko kilpailuja liian paljon, että se haittaa harjoittelua tai voi negatiivisesti vaikuttaa joidenkin lasten kuvaan itsestään urheilijana tai oikean tärkeysjärjestyksen muodostumiseen kehittymisen kannalta.

-          - Tasoryhmät on hyvät, käytä rohkeasti nopeasti kehittyneitä vanhempien harjoituksissa, käytä myös loppuvuodesta syntyneitä nuorempien harjoituksissa. Tämä täytyy vain myydä oikein urheilijalle, muille harjoittelijoille ja urheilijan vanhemmille. Ei saa tulla kenellekään käsitystä, että siirto harjoittelemaan nuorempien kanssa johtuisi siitä, että hän on huonompi. Ole nokkela, järjestä yhteisharjoituksia, luo välillä taitoharjoituksiin pienryhmiä parin kuukauden syntymäaikahaarukalla, puhu vanhempien kanssa etukäteen. Jos vanhempien kanssa ei keskustele asioita etukäteen, ei kannata odottaa, etteikö he niistä lasten kuullen keskenään puhuisi. Ja se ei välttämättä auta lapsen harjoittelumotivaation kanssa eikä positiivisen itsetunnon luomisessa.

-         -  Keskity taito ja nopeus/ketteryysharjoitteluun, älä hyppää kehityskausia välistä. Se saattaa olla todella positiivinen asia menestymisen kannalta myöhemmin.

-          - Luo itse samat edellytykset mitkä jää maajoukkuevalinnoista saamatta. Monen eri joukkueen yhteisleirejä, eri valmentajien vetämiä leirejä, kansainvälisiä leirejä. Nuorempien kovatasoisten kanssa yhteisharjoituksia, harjoituspelejä yms.

-          - Tavoitteet selkeiksi ja palaute keskittymään asioihin, joilla on oikeasti väliä tässä iässä/kehitysvaiheessa.

Vesa Jaakkola

Lähteet ja linkkejä:

Barnett, A; Dobson, A. 2010.  Analysing Seasonal Health Data, Springer. ISBN 978-3-642-10747-4
Bliss, A; Brickley, G. 2011. Effects of relative age on physical and physiological performance characteristics in youth soccer. J Sports Med Phys Fitness. 2011 Dec;51(4):571-5.
MacPherson, L. 2007. The December disadvantage. Luettavissa: http://www.leahmacpherson.com/leahmacpherson.com/Body_files/decemberboys-feature.pdf
Morrow ym. 2012. Influence of relative age on diagnosis and treatment of attention-deficit/hyperactivity disorder in children. CMAJ. 2012 Apr 17;184(7):755-62. doi: 10.1503/cmaj.111619. Epub 2012 Mar 5. Linkki tiivistelmään: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22392937

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti