Valitettava yksityiskohta urheilujärjestelmässämme on
liiallinen keskittyminen lasten ja nuorten syntymävuoteen. Tiedämme, että
nuorten biologinen ikä saattaa vaihdella monella vuodella, jolloin ns. varhain
kehittyneet pystyvät nuorten sarjoissa dominoimaan fyysisillä
ominaisuuksillaan. Silti järjestämme entisestään tukee tätä vääristymää.
Valmentajat tietävät tämän, mutta silti halu pärjätä nuorten sarjoissa voittaa
usein ja näihin varhain kehittyneisiin panostetaan valmennuksessa enemmän.
Asia
ei ainoastaan näy seuratason valmennuksessa, vaan valitettava tosiasia on, että
myös maajoukkuetoiminta tukee tätä samaa potentiaalin hukkausta, mihin meillä
ei pienenä urheilumaana olisi varaa. Ryhmiin pääsee enemmän alkuvuodesta
syntyneitä, mutta ennen kaikkea ne lahjakkaat myöhemmin kehittyvät eivät pääse
samanlaiseen valmennusympäristöön, missä sopivan haastavan keskinäisen
kilpailun positiiviset edut vaikuttaisivat, monet eri valmentajat opettaisivat
heitä ja he saisivat kansainvälistä kilpailukokemusta. Näitä seikkoja
vaikuttavampi asia on varmasti kuitenkin se, että nuori muodostaa jo varhain helposti
mielikuvan itsestään urheilijana. Sellaisen joka ei ole niin hyvä, verrattuna
muihin samanikäisiin. Hän ei välttämättä tiedä biologisen iän merkityksestä,
eikä osaa ajatella sillä olevan niin suurta merkitystä. Eikä hän sitä kyllä
omaksukaan lapsena, jos valmentaja alkaa siitä kummallisin termein höpöttämään.
Eteneminen omaan tahtiin voi olla harjoittelun osalta helpompi toteuttaa
yksilölajeissa, mutta tämä sama onnistumisten puute saattaa syödä nuorta myös
siellä, jos valmentaja ei kykene oikealla tavalla kertomaan palautetta siitä,
missä todellisuudessa on kyse. Pelkästään sen asian läpisaaminen, että
voittamisella ei ole merkitystä, ei ole hyvä asia, se saattaa itse asiassa
tehdä haittaakin. Kyllä kilpaurheilussa on voittamisella väliä, mutta lapsena
se, että olisit paras tuloslistoissa, ei ole vielä niin tärkeää, kuin se että
pyrit kehittymään omaan järkevään tahtiin mahdollisimman hyvin ja ottamaan
voittoja kilpakumppaneiden lisäksi omasta itsestäsi. Tärkeintä on siis saada
urheilija oikeasti näkemään tosiasiat, keskittymään minäsuuntautuneen
valmennusympäristön sijasta tehtäväsuuntautuneeseen, missä omaa kehitystä
tarkkaillaan enemmän suhteessa omaan itseensä, ei niin paljoa suhteessa
toisiin. Lapsilla ja nuorilla myös se, kuinka suuri osa tekemisestä on varsinaisia
kilpailuja/pelejä (en tarkoita harjoituksissa tapahtuvia kisailuja yms. ne on
hyviä osaavan valmentajan hallinnassa) kannattaisi joskus tarkastella
valmentajien uudestaan. Lapsille harjoittelu on kehittävämpää ja valmentajan on
helpompi saada hallittua lapsen positiivisen itsetunnon muodostumista, koska
nuori osaa antaa itselleen rajuakin omatoimista palautetta, joka voi kuitenkin
olla vääristynyt.
Näillä asioilla on vaikutusta. On tutkimustietoa, että
alkuvuodesta syntyneitä on Australian jalkapallon ammattilaissarjoissa enemmän
kuin loppuvuodesta syntyneitä (Barnett & Dobson 2010). Australiassa urheilujärjestelmä
on hieman erilainen, mutta tutkimustieto on huomionarvoinen myös Suomessa.
Alkuvuodesta syntyneillä ja loppuvuodesta syntyneillä nuorilla
jalkapalloilijoilla on eroa fyysisessä suorituskyvyssä ja psyykkisissä
ominaisuuksissa, viitaten eri kehitysasteeseen (Bliss & Brickley 2011).
Tämä eri tahtiin kehittyneiden tunkeminen samaan purkkiin ei näy pelkästään
urheilussa, sillä loppuvuodesta syntyneillä on vaikeampaa menestyä myös koulussa
(MacPherson 2007) ja heille annetaan enemmän ADHD diagnooseja (Morrow ym. 2012).
Tämä kirjoitus on tarkoitettu ajatuksen herättäjäksi ja
muistutukseksi valmennuksessa toimiville. Tässä jotain mietittäviä
ratkaisuehdotuksia itseltäni:
-
- Mieti onko kilpailuja liian paljon, että se
haittaa harjoittelua tai voi negatiivisesti vaikuttaa joidenkin lasten kuvaan
itsestään urheilijana tai oikean tärkeysjärjestyksen muodostumiseen
kehittymisen kannalta.
-
- Tasoryhmät on hyvät, käytä rohkeasti nopeasti
kehittyneitä vanhempien harjoituksissa, käytä myös loppuvuodesta syntyneitä
nuorempien harjoituksissa. Tämä täytyy vain myydä oikein urheilijalle, muille
harjoittelijoille ja urheilijan vanhemmille. Ei saa tulla kenellekään
käsitystä, että siirto harjoittelemaan nuorempien kanssa johtuisi siitä, että
hän on huonompi. Ole nokkela, järjestä yhteisharjoituksia, luo välillä
taitoharjoituksiin pienryhmiä parin kuukauden syntymäaikahaarukalla, puhu
vanhempien kanssa etukäteen. Jos vanhempien kanssa ei keskustele asioita
etukäteen, ei kannata odottaa, etteikö he niistä lasten kuullen keskenään
puhuisi. Ja se ei välttämättä auta lapsen harjoittelumotivaation kanssa eikä
positiivisen itsetunnon luomisessa.
- -
Keskity taito ja nopeus/ketteryysharjoitteluun,
älä hyppää kehityskausia välistä. Se saattaa olla todella positiivinen asia
menestymisen kannalta myöhemmin.
-
- Luo itse samat edellytykset mitkä jää
maajoukkuevalinnoista saamatta. Monen eri joukkueen yhteisleirejä, eri
valmentajien vetämiä leirejä, kansainvälisiä leirejä. Nuorempien kovatasoisten
kanssa yhteisharjoituksia, harjoituspelejä yms.
-
- Tavoitteet selkeiksi ja palaute keskittymään
asioihin, joilla on oikeasti väliä tässä iässä/kehitysvaiheessa.
Vesa Jaakkola
Lähteet ja linkkejä:
Barnett, A; Dobson, A.
2010. Analysing Seasonal Health Data, Springer. ISBN
978-3-642-10747-4
Aiheesta luettavissa: http://www.science20.com/news_articles/your_birth_month_may_determine_your_chances_being_pro_athlete
Bliss, A; Brickley, G.
2011. Effects of
relative age on physical and physiological performance characteristics in youth
soccer. J Sports Med Phys Fitness. 2011 Dec;51(4):571-5.
Linkki tiivistelmään: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22212258
MacPherson, L. 2007. The December disadvantage. Luettavissa:
http://www.leahmacpherson.com/leahmacpherson.com/Body_files/decemberboys-feature.pdf
Morrow ym. 2012. Influence of relative age on
diagnosis and treatment of attention-deficit/hyperactivity disorder in children. CMAJ. 2012 Apr
17;184(7):755-62. doi: 10.1503/cmaj.111619. Epub 2012 Mar 5. Linkki
tiivistelmään: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22392937
